Karaoke-larp 2.0

karaoke, rappioromantiikka, lama-aikalarp tapahtumassa Hiizi 54 - The Sound of Hiizi, 4-20 osallistujaa
Järjestäjä: wirtain

Karaoke-larp tekee paluun Hiiteen!

Peli sijoittuu geneeriseen pikkukylän karaoke-baariin, jossa oman elämänsä sankarien ja antisankarien tarinat nivoutuvat yhteen aivan tavallisen, mutta silti ikimuistoisen illan aikana.

Jokainen pelaaja luo oman hahmonsa. Hahmo esittelee itsensä muille valitsemansa kappaleen avulla. Jokainen pelaaja (ja hahmo) pääsee siis varmuudella esittämään yhden kappaleen. Esittelykappaleet valitaan etukäteen. Peliajan puitteissa on mahdollista valita myös uusia esitettäviä kappaleita. Lisäksi duettoja voidaan käyttää ratkaisemaan ristiriitatilanteita tai tuomaan esille hahmojen välille syntyneitä siteitä ja suhteita.

Peliin kaivataan avustavaksi hahmoksi baarityöntekijää, jonka tehtävänä on hoitaa baaritiskiä. Tarjolla on (IRL alkoholitonta) olutta, siideriä, lonkeroa ja drinkkilistan ainoana vaihtoehtona sininen enkeli. Kaikki juomat maksavat 3€ oikean maailman rahaa. Eli jos hahmosi juo, niin sinä maksat.
Maksuvälineinä käyvät käteinen ja Mobilepay.

NPCt: Jos et halua varsinaista hahmoa, mutta haluat tulla vaikkapa hetkeksi oleilemaan baaritilaan, se on mahdollista. Silloin voit luoda itsellesi hyvin viitteellisen hahmon ja tulla nauttimaan tunnelmasta. Varsinaisten pelihahmojen karaoke-vuorot ovat etusijalla NPC-hahmoihin nähden.

Pelin aikana hahmot siis istuskelevat baarissa, juttelevat, pelaavat halutessaan korttia. Konfliktit ja haasteet ratkaistaan laulamalla tai Kivi-Sakset-Paperi otteluilla. Pelaajat voivat halutessaan näytellä konfliktin tai haasteen lopputuloksen (esim. otetaan ensin KPS ja sitten näytellään kädenvääntöottelu).

Turvasana: Mikäli jokin tilanne/kohtaus on menossa suuntaan, joka ei sovellu sinulle pelaajana voit käyttää turvasanaa. Jos joku pelaaja käyttää turvasanaa, muut pelaajat osaavat pysäyttää tarinan etenemisen ja muuttaa hahmonsa toimintaa. Asiasta voi myös hyvin keskustella off-gamessa eli pelin ulkopuolella ja jatkaa sitten peliä kaikille turvallisella tavalla. Turvasana on: TURVASANA.

Peli seis! Jos koko peli on syytä keskeyttää esim. turvallisuussyistä voi kuka tahansa pelaaja huutaa: "Peli seis!" Kaikki tämän kuulleet toistavat komennon ja peli keskeytetään. Pelinjohtaja käynnistää pelin uudelleen, kun tilanne on selvitetty.

Off-game: Asettamalla nyrkin pääsi päälle siirryt pois pelistä siksi aikaa kun ylläpidät merkkiä. Pelin ulkopuolisia peliohjeita ja keskusteluja voi myös käydä asettamalla nyrkin päänpäälle tai kuiskaamalla "offgame". Hahmot eivät reagoi off-game-tilanteisiin, pelaajat toki sen tekevät.

Pelissä ei ole aseita. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa pyritään peliteemoina välttämään.

Pelissä on kaksi pelitasoa:
1) Yleinen taso eli baari
2) Yksityinen taso johon pienempi ryhmä pelaajia voi mennä pelaamaan jonkin lyhyen kohtauksen puheen tasolla (esim. tupakkapaikka, grilli)

Peli perustuu täysin hahmojen väliseen vuorovaikutukseen eikä pelissä ole valmiiksi kirjoitettuja juonia. Poikkeuksena täysin vapaavalintainen mekanismi, jossa pelaaja voi halutessaan nostaa "tapahtuma-kortin", joka voi sisältää jonkin haasteen/tehtävän/toteutettavan juonikuvion. Jos pakasta noussut kortti ei miellytä, voi sen jättää huomiotta.

Larp sopii myös aloittelijoille. Kokeneemmat ovat velvollisia auttamaan.
Sisältövaroitus: päihteet, surulliset kohtalot, suuret tunteet, tunteettomuus, rappio
 

Apukysymyksiä hahmon luontiin
Nimi:
Tunnussävelmä:
Koulutus/ammatti/osaamisala:
Unelmat:
Pelot:
Epäonnistumiset:
Ikä:
Suuri elämäntapahtuma:
Tärkeä henkilö:
Tärkeä esine:
Motivaation lähde:
 

Voit käyttää myös tekoälypalveluja hahmonluonnissa.

Pelaajat ilmoittavat hahmonsa nimen ja tunnussävelmän pelinjohdolle ennen peliä. Kappaleet valitaan singa-palvelun kokoelmista:
singa.com/fi/